Kesän hiustuotesuosikit luonnonkiharalle ja vaikuttaako imetys hiuksiin?

Itselläni on luonnonkiharat hiukset – tai no, se mikä niistä on enää jäljellä 😀. Aiemmassa Yon-Ka -ihonhoitotuotteita käsitelleessä postauksessa kirjoitin kuinka mahdollisesti pitkään jatkunut imetys on kuivattanut ihoani entisestään, ja itse asiassa myös hiusteni kunto on ollut kaikkea muuta kuin hyvä. Hiuksia lähtee todella paljon mutta samalla onneksi uusia kasvaa koko ajan – muuten olisin jo kaljuuntunut ajat sitten 😀. Kyseessä on siis jokin ongelma nimenomaan hiusten lepovaiheessa. Hiusten vaihtuvuus on minulla aina ollut nopeaa, muttei sentään näin nopeaa ennen imetystä – mahdollisesti siis imetyksellä on ollut vaikutusta asiaan. Taustastani sen verran että imetystä on siis jatkunut reilu vuosi ja yhdeksän kuukautta ja tilanne hiusten osalta on ollut sama imetyksen alusta lähtien.

Tämän postauksen aiheena ei pelkästään ole hiustenlähtö vaan myös toinen ongelma joka on erityisesti luonnonkiharalle hiukselle tyypillinen, nimittäin kuivuus. Omat hiukseni ovat melko kuivat erityisesti kesäaikaan ja hankalasti hallittavat ohuen laatunsa ja pörröisyytensä vuoksi. Mikään aine ei tietysti tällä hetkellä kykene silottamaan päätäni siistiksi eri pituisista hiuksista johtuen, mutta alla olevassa kuvassa näkyvän kolmikon avulla olen saanut ainakin pahimman kuivuuden pysymään loitolla ja hiukset tuntumaan pehmeiltä.

hiustuotteet

Kérastase Discipline -sarjan shampoo ja hoitoaine ovat todella hyviä molemmat! Nämä ovat erityisesti kiharille hiuksille tarkoitettuja. Erityisen paljon tykkään tuosta hoitoaineesta sillä se jättää hiukset todella pehmeiksi ilman latistavaa vaikutusta. Ohuthiuksisille siis varsinkin loistotuote! Plussaa myös siitä että pieni määrä tuotetta riittää; monien muiden hoitoaineiden kohdalla kun ainakin minusta tuntuu että niitä tarvitsee kerralla paljon enemmän.

Lisäksi erityisesti kesäaikaan tykkään käyttää kuivaöljyä latvoihin. Pidän tosi paljon noista kätevistä Ogx –suihkeista, joiden avulla takkulatvoihinkin saa hieman tervettä kiiltoa ja sileyttä. Tällä hetkellä käytössäni on Sea Mineral Moisture -kuivaöljy.

Viimeinen kuvassa näkyvä tuote ei ole hiustuote, vaan Garnier Mineral Fresh -deodorantti. Tästä en viitsinyt sentään omaa postausta kirjoittaa, mutta kosmetiikkasuosikeistani kun on tullut nyt kirjoiteltua niin tämäkin ansaitsi päästä mukaan johonkin postaukseen 😀. Tuoksunsa puolesta tämä on nimittäin deodoranttisuosikkini, ja lisäksi tämä on kätevä nopean kuivuvuutensa ansiosta.

Kiinnostaisi kuulla onko muilla ollut millaisia ongelmia ihon tai hiusten kanssa imetysaikana. Tietääkseni lyhytaikainen hiustenlähtö ja jopa paikallinen kaljuuntuminen on tyypillistä muutama kuukausi synnytyksen jälkeen, mutta se ilmeisesti liittyy juurikin synnytyksen aiheuttamiin hormonitoiminnan muutoksiin eikä imetykseen. Onko jollain muulla pitkään imettäneellä ollut vastaavanlaista hiusten tiuhaa vaihtuvuutta? Itselläni ei ole aiheesta asiantuntemusta enkä ole vastaavasta juurikaan lukenut, eikä lääkärikään ole tuntunut olevan kiinnostunut hiusongelmastani – hänen mielestään ilmeisesti ”normaalia”. Itse olen sitä mieltä ettei tämä nyt ihan normaalia ole kun päässä kasvaa hiuksia jokaista mahdollista pituutta ja viemäriä saa puhdistaa hiuksista jatkuvasti 😀.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s